23.4.2012

Kaikelle on paikkansa...

...ja kaikki paikallaan. Kuulostaa niin hyvältä ja samalla niin vaikealta. Meillä asustaa usein kaaos ja yksi syy on "kodittomat" tavarat. Niitä sitten siirrellään paikasta toiseen.

Aiemmin yksi iso "kodittomien" ryhmä oli isovanhempien ja meidän kodin väliä kulkevat tavarat eli pääasiassa kierrossa olevia lehtiä sekä ruoka-astioita. Ne lojuivat milloin minkäkin tason päällä ennen kuin palautuivat isovanhemmille. Sainkin idean eteisen "postitushyllyille" eli mieheni teki pari ylimääräistä hyllylevyä ja eteisen kaappiin saatiin kapeat hyllyvälit ja omat paikat kummallekin mummolalle. Sinne on nyt hyvä laittaa heille menossa olevat tavarat. Tietävät jo itsekin kurkata siihen hyllyyn, et olisiko jotain kotiin vietävää :) Samalla tuli hyllyt kirjastolle ja muille postitettaville tms. jutuille.  Auttoi käytönnössä tosi paljon ja saatiin niitä "ajelehtivia" tavaroita vähennettyä.





Myös avainkaappi tuotti ongelmia. En ole mistään löytänyt sopivaa avainkaappia meille. Ei vaan ole tullut vastaan meidän tyylisiä ja mitään sinne päin versiota en ole halunnut ostaa. Ratkaisu tähänkin oli lopulta varsin yksinkertainen. Eteisen kaapin sisäpuolelle ruuvattiin rivi koukkuja ja nyt on kaikille avaimille oma paikkansa. Ne on myös helppo siihen laittaa heti sisälle tultaessa. Näkymätön, mutta toimiva ratkaisu :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...