4.8.2012

Jamien pähkinäsemifreddo

Tätä herkkua teimme aiemmin (lue: ennen lapsia) useamminkin, mutta nyt se oli unohtunut useamman vuoden ajaksi. Jamie Oliverin semifreddo - jäätelö. Taivaallista!

Ohje löytyy Jamien kirjasta Alaston kokki, mutta tässä ohje sellaisena kuin minä sen teen eli hieman mukaillen. Ensivaikutelma ohjeesta saattaa tuntua hankalalta, mutta on oikeasti tosi helppo. Pähkinähärdellin voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi. Tiskiä tulee useamman purkin verran, mutta ohjeen hankalin vaihe on valkuaisen ja keltuaisen erottaminen toisistaan. Jos se onnistuu niin tämä onnistuu varmasti! Kannattaa kokeilla...

Jamien pähkinäsemifreddo 



80 g saksanpähkinärouhetta
2 dl sokeria
3 1/2 rkl vettä

Paahda pähkinärouhe paistinpannulla kunnes on saanut hieman väriä. Huom! älä jätä valvomatta pannulle, kärähtää tosi äkkiä.
Laita vesi ja sokeri kasariin ja keitä sekoitellen kunnes muuttuu kullanruskeaksi. Lisää pähkinät seokseen ja sekoita hyvin. Levitä leivinpaperin päälle ohueksi levyksi ja anna jäähtyä kovaksi n. 20 min. Riko levy, laita tehosekoittimeen ja rouhi pienemmäksi. 

3 dl sokeria
1 vaniljatanko
4 kananmunaa valkuinen ja keltuainen eroteltuna
5dl kermaa
ripaus suolaa

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet sisältä. Laita vaniljansiemenet samaan purkkiin sokerin ja keltuaisten kanssa ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa purkissa kerma löysäksi vaahdoksi. Ja kolmannessa purkissa vatkataan valkuaiset suolanripauksen kanssa kovaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista kun se pysyy purkissa vaikka purkin kääntäisi ylösalaisin. 

Yhdistä ensin pahkinämurut keltuaisvaahtoon ja sen jälkeen sekoita varovasti mukaan myös kermavaahto ja valkuaisvaahto. Nyt sinulla on iso kulhollinen ihanan kuohkeaa semifreddo vaahtoa. Maista ja nauti! Sitten purkki pakkaseen ja jäätymään.

Pähkinäsekoituksen sijasta voisi laittaa vaikka mariannemuruja tai mitä muuta nyt keksiikään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...