28.12.2012

Arjen häivähdyksiä

Vaikka meidän perheessä vielä lomaillaankin niin arki alkaa taas näyttäytyä pyhien jälkeen.Ihanaa, kun  jääkaapista näkyy taas takaseinä ja saa tehdä ihan vaan muusia ja jauhelihakastiketta. Vaikka joulusta nautinkin niin aika äkkiä joulun jälkeen tekee mieli kerätä koristeet pois. Vanhempieni luona joulukuusi ja koristeet ovat aina loppiaiseen asti. Mä pystyn juuri ja juuri antamaan niiden olla uuteen vuoteen.



Onko muuten muita, joiden mielestä uusi vuosi tulee liian äkkiä joulun jälkeen? Tuntuu, ettei ikinä ehdi suunnittelemaan uudeksi vuodeksi mitään erikoista. Ennen joulua ei kykene suunnittelemaan muuta, joulunpyhät vaan nautiskellaan ja sitten se vuosi jo vaihtuukin. Tästä syystä aika usein ollaankin katsottu vuoden vaihtumista ihan vaan kotosalla oman porukan kesken.

Nyt ollaan kutsuttu vieraita, mutta en ole vielä saanut itseäni kytkettyä siihen vaihteelle, että olisin edes suunnitellut tarjottavia. Puhumattakaan siitä, että viikon päästä on kuopuksen 2-vuotissynttärit. Sielläkin pitäisi vissiin jotain tarjota. Täytyy ilmeisesti kaivaa viikonloppuna reseptiarkistot esiin...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...