3.12.2012

Jouluinen mallaslimppu

Leivän leipominen on mukavaa puuhaa, mutta sitä tulee harrastettua aivan liian harvoin. Sämpylöitä tulee tehty useasti, mutta oikein limppua...liian harvoin. Tämän herkullisen ohjeen olen napannut Maku-lehdestä. Ihanan makeat ja mausteiset limput löysivät tiensä viime jouluna meidän joulupöytään. 


Taikinaan tulee kuminaa, fenkolia ja anista, mutta meidän miesväelle se on liian mausteista ohjeen mukaan tehtynä eli olen jättänyt joskus kuminan laittamatta tai laittanut vähän vähemmän kaikkia mausteita. Ohje on reilu eli kannattaa puolittaa ellet aio syödä pelkkää limppua seuraavat päivät :)

Makea mallaslimppu (6 limppua)

Uunia odottamassa

1 l vettä
2 dl kaljamaltaita
2 rkl suolaa
2 rkl kuminansiemeniä
2 rkl fenkolinsiemeniä
2 rkl aniksensiemeniä
 2 palaa tuoretta hiivaa (á 50 g)
1 dl tummaa siirappia
2 l vehnäjauhoja
½ dl rypsiöljyä

Voiteluun
½ dl siirappia
½ dl vettä


Kiehauta vesi maltaiden ja mausteiden kanssa. Jäähdytä kädenlämpöiseksi.
Liuota mukaan hiiva ja siirappi. (Minä käytän aina kuivahiivaa eli sekoita silloin hiiva osan jauhoja kanssa ja lisää neste vähän lämpimämpänä). Alusta taikinaan jauhot ja vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Sekoita joukkoon öljy, Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä vedottomassa paikassa puolisen tuntia.

Jaa taikina 6 palaan ja leivo näteiksi pikkulimpuiksi. Kohota liinan alla puoli tuntia.

Voitele siirappi-vesiseoksella kauttaaltaan. (Laiska kokki kuten minä jättää tämän tekemättä, en muutenkaan tykkää tahmaisista leivistä)

Paista ensin 200 asteessa 15 minuuttia ja sitten 170 asteessa, noin 15 minuuttia, kunnes mallaslimpun pohja kumisee kivasti.

Voitele mallaslimput paiston jälkeen siirappi-vesiseoksella. (Tämän jätän myös väliin)



Tällaiset mausteiset leivät ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta voitko vastustaa lämmintä leipää, jolle voi/margariini sulaa.... Minä en voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...