8.5.2013

Korut ojennukseen

Minä tykkään järjestellä tavaroita ja tykkään, että kaikella on oma paikkansa. Muutama tavararyhmä aiheuttaa minulle kuitenkin jatkuvasti harmaita hiuksia, sillä en ole vielä keksinyt tarpeeksi toimivaa säilytysratkaisua. Yhtenä tällaisena ryhmänä ovat olleet koruni.


 

Vaikka koruvarastoni ei ole suuren suuri, on se silti ollut ripoltetuna eri paikkoihin. Jotain korutelineessa, jotain laatikossa, osa vaatehuoneessa roikkumassa, osa harvemmin käytetyistä kenkälaatikossa varastossa. Sanomattakin on selvää, että osa koruista jää pahasti vajaakäytölle tällä systeemillä.


Ongelmana oli se, että vaikka halusinkin korut helposti esille, en kuitenkaan halunnut niitä näkyville. Ainoa pukeutumisen kannalta järkevä paikka koruille on pieni vessani, jonne en halua tasoille mitään ylimääräistä. Kaupan ratkaisut olivat lähinnä korupuita tai pieniä laatikostoja, joista en löytänyt mieleistäni ja koko ongelman ratkaisevaa vaihtoehtoa.


Nyt vihdoin keksi ratkaisun, johon olen supertyytyväinen. Pienellä järjestämisellä sain raivattua yhden vessan yläkaapeista tyhjäksi. Lisäsin koukkuja ja se oli siinä: oma korukaappini. Kaikki ojennuksessa, helposti otettavissa, mutta kuitenkin oven takana piilossa. Miten mulla näin kauan meni tämän keksimiseen... Vaatehuoneeseen jäi vielä se kenkälaatikko, mutta siellä ovat nyt ne korut, joita en tällä hetkellä haluakaan käyttää.


PS. Kuvissa mukana myös se haaveilemani kello, jota pohdiskelin täällä

1 kommentti:

  1. Tosi hieno keksintö. Alkukuvissa tuo näyttää ihan siltä että sulla olis kokoinen vaatehuoneen seinällinen varattuna koruilla ja kuitenkin, kuten lopussa selvisi, ei sitä tilaa niin paljon tarvinnutkaan. Tuolla pysyvät myös pölyttöminä kun jos olis jossain vaatehuoneen seinällä.
    Kerrassaan ihanat kuvat ja ideat!!
    Päivi

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...