2.5.2013

Parsaa, parsaa, enemmän parsaa

Siis pitäisi syödä enemmän parsaa. Meillä se on valitettavasti jäänyt yleensä yhteen kertaan vuodessa. Parsakauden alkaessa ostan usein nipun. Sitten onkin olo, että juurihan sitä syötiin ja kas, sitten tarjontaa ei taas olekaan. Ehkäpä tänä keväänä ostan vielä sen toisenkin nipun ja tuplaan meidän käyttökerrat...


Viime kauppareissulla ostin nipun juurikaan ajattelematta mitä siitä valmistan. Siksipä sunnuntain ruoka oli sekoitus useasta eri reseptistä sen mukaan mitä kaapista löytyi. Onnistunut sekoitus, sillä taisi tulla parasta risottoa mitä olen koskaan tehnyt.


Risottoa olen oppinut tekemään kunnolla vasta ihan viime aikoina. Risoton valmistaminen on helppoa, mutta se vaatii omistautumista noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Kannattaa myös ostaa kunnollista risottoriisiä, sillä maku on huimasti parempi.

Parsarisotto

1 l vettä
2 kpl kasvisliemikuutioita
1 dl valkoviiniä
4 dl arborio risottoriisiä
1 pkt pekonia
1 pkt vihreää parsaa
oliiviöljyä
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
voita
sitruunamehua
(parmesaania)

Leikkaa parsojen alapäästä pois n. pari senttiä. Leikkaa loput parin sentin pituisiksi palasiksi. Laita sivuun odottamaan. Silppua salottisipuli ja valkosipulit. Leikkaa myös pekoni pienemmiksi palasiksi.

Laita pannulle oliiviöljyä ja paista parsoja pari minuuttia. Laita sivuun odottamaan. Paista myös pekonit rapeiksi ja laita samaan astiaan odottamaan.


Laita vesi kiehumaan ja lisää kasvisliemikuutiot /fondit. Nosta kattila sivuun odottamaan.

Laitan toisen kattilan pohjalle oliiviöljyä ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää riisi ja kuullota hetki. Lisää viini ja anna kiehua kunnes viini on imeytynyt riisiin. (Viini ei ole mitenkään pakollinen, mutta tuo kivan aromin ruokaan.) Lisää sen jälkeen kasvislientä kauha kerrallaan odottaen aina välillä, että neste imeytyy riisiin. Kannattaa sekoitella ahkerasti. Kun kaikki neste on lisätty ja riisi on valmista, lisää mukaan parsat ja pekonit. Lisää myös reilu nokare voita ja sekoita. Mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla. Halutessasi voit lisätä päälle parmesaaniraastetta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...