10.5.2013

Stressinpoikanen

Viime viikkojen aikana olen käynyt muutamaan otteseen työpaikallani keskustelemassa syksystä ja töihinpaluusta. Kuten arvata saattaa viidessä vuodessa aika paljon on ehtinyt muuttua. Niin henkilöt, työnkuvat kuin organisaatiokin. Samaan työtehtävään en enää voi palata ja muita sopivia paikkoja on auki käytännössä vain yksi. Viiden vuoden lepuuttelun jälkeen tässä onkin jo ehtinyt ihan stressaantua.


Jo ennen äitiyslomalle jäämistä pohdiskelin työuraani ja mitä haluaisin "isona" tehdä. Toivoin etäisyyden työelämästä tuovan jotain ratkaisuja. Arvaa vaan, olenko uhrannut juuri ajatustakaan töille näiden vuosien aikana. Olo on kuin juoksuhiekassa. Jotain pitäisi tehdä, mutta samalla tuntee juuttuneensa pahasti paikoilleen.

Ongelman ydin on kaiketi siinä, että en ole varma olenko oikealla alalla. Olen koko työurani tehnyt saman työnantajan palveluksessa, joten mieltä vaivaavaan ahdistukseen voisi auttaa maisemanvaihdoskin. Olenkin viime viikkojen aikana kirjoitellut elämäni ensimmäisen kerran työhakemuksia. Täällä vaan työpaikkoja on tällä hetkellä tarjolla olemattoman vähän ja kovin paljoa kauemmas en ole halukas ajamaan lasten ollessa pieniä.

Samalla kun minä tuskailen ja pyörittelen asioita päässäni, myös mieheni haki uusiin tehtäviin. Ollaan mieheni kanssa näissä asioissa niin erilaisia. Mä stressaan ja mietin eri vaihtoehtoja loputtomiin. Mies taas ottaa hyvin rennosti mitä vastaan tulee. Minä kirjoitin omaa hakemustani monta päivää, viilailin sanamuotoja, olin omasta mielestäni myöhässä jo viikko ennen deadlinea. Mietin ja suunnittelin. Mies kirjoitti oman hakemuksensa yhdeltä istumalta sinä päivänä kun hakemus piti jättää. Että näin...

Koitan kuitenkin päättäväisesti työntää stressin sivuun ja nauttia näistä leppoisista päivistä kotona.

Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...