16.7.2013

Hemmotteluhankintoja

Käytiin viime viikolla miehen kanssa kahdestaan Turussa pyörähtämässä. Käytiin vähän katsastamassa alennusmyyntejä ja syömässä Baan Thaissa. Jos tykkäät etnisestä ruuasta niin kannattaa käydä kokeilemassa  tätä ravintolaa. Vaatimattoman näköinen paikka, mutta edullista ja hyvää thairuokaa.

Alennusmyynneistä ei käteen jäänyt kuin yksi trikoomekko, mutta Ruohonjuuresta kassiin sujahti useampikin juttu. Muutamat mun hemmottelutuotteistani ovat aivan lopussa ja olin päättänyt kokeilla niiden vakkareiden tilalla luonnonkosmetiikan tarjoamia vaihtoehtoja. Täältä kotikäpykylästä ei valikoimaa niistä löydy lainkaan, joten Ruohonjuuressa seisoin pitkän tovin kosmetiikkahyllyjen edessä.


Mukaan tarttui sekä vartalon- että kasvojen kuorintatuotteet, palashampoo että jo tuttu Santen Acai kasvovoide, johon ihastuin jo aiemmin. Niin ja tarttui sieltä mukaan merisuolasuklaata, mutta se ei säilynyt kuvattavaksi ;)

Mulle uusi tuttavuus oli Flow kosmetiikka, jotka ihastutti sekä tuoksullaan että kivalla pakkauksellaan. Näitähän kehtaa pitää esilläkin. Plussaa vielä sekin, että kosmetiikka on tuotettu Suomessa.


En ole vielä ehtinyt näitä kokeilla, mutta kertoilen kokemuksia kyllä myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...