1.7.2013

Rentoa lomaa Gdanskissa

Olen tässä viime päivät käynyt läpi Gdanskin kuvasatoa ja miettinyt mitä kertoa. Säästääkseni teidät kilometripostaukselta, päätin jakaa kuvat ja jutut muutamaan eri osaan. Nyt Gdanskista, seuraavaksi Sopotista ja loppuun vielä jotain juttuja ja vinkkejä heille, jotka aikovat kohteeseen mennä.

Vaikka meillä ei mitään isoja ennakko-odotuksia ollutkaan, niin pieni lomamme Puolassa ylitti ne kaikki kirkkaasti. Oltiin kaikkeen tyytyväisiä. No, keli olisi yhtenä päivänä voinut olla parempikin, mutta eikös sadesää ole loistava syy tutustua kauppakeskusten tarjontaan ;)

 
 Gdansk
Gdansk on vanha hansakaupunki ja onnistuu näyttämään siltä edelleen. Keskustan vanhaa kaupunkia on korjattu ajatuksella ja talot kohoavat korkeuksiin vierivieressä. Ajan patina näkyy ja kauneus on ihanasti kulunutta ja rosoista. Vanhan kaupungin sydän on kävelykatu Dluga ja sen jatkeena Dlugi-aukio, jossa on ravintoloita toinen toistensa vieressä, pieniä putiikkeja ja katukaupustelijoita. Kadulla sai kuitenkin kävellä ihan rauhassa, kukaan ei tyrkyttänyt mitään eikä ravintoloiden sisäänheittäjiäkään ollut riesaksi asti.

Kannattaa kävellä ihan kävelykadun päähän ja kääntyä siitä Motlawa-joen varrelle, josta myös löytyy liuta ravintoloita. Joelta löytyy myös paatteja, joilla olisi päässyt tekemään pieniä risteilyjä.


Kävelykatu ja joen ranta ovat ihania paikkoja vaan kävellä, istuskella ja katsella kaupungin menoa. Myös muut pikkukadut vanhan kaupungin alueella ovat mukavia kuljeskella ja huomattavasti kävelykatua rauhallisempia. Matkaesitteissä oli käytäviksi kohteiksi listattu myös kauppahalli ja vanhan myllyn kauppakeskus, mutta mielestäni sen ajan voi paremmin käyttää vaikka lähistöllä sijaitsevassa Pellowski-kahvilassa herkkuja maistellen.


Lapsiperheen kohteena Gdanskin eläintarha oli tietenkin ihan ehdoton. Zoo oli sellainen sopiva puolen päivän retkikohde. Siisti ja puistomainen ja ihan tarpeeksi katsottavaa. Alueen voi kiertää pienellä (traktori)junalla, mutta hyvin neljä vuotias jaksoi sen kävelläkin. Esikoisen kohokohta siellä oli elämän ensimmäinen poniratsastus. Juniori ei päässyt, mutta tokaisi sitten seuraavalla aitauksella "Ovi auki, minä rattastan". Aitauksessa oli norsuja, ei päässyt sitten sinnekään...





Ostokset
Gdanskista löytyi ostettavaa siinä mistä muualtakin. Itsellä ostossaalis jäi todella heikoksi, mutta syynä ei todellakaan ollut tarjonnan puute. Trendikkäät merkkiliikkeet löytyvät parhaiten ostoskeskuksista. Gdanskin keskustassa on Madison ostoskeskus, jossa on lähes 100 liikettä mm. Nike, Big Star, New Yorker... Madisonin alimmasta kerroksesta löytyy iso ruokakauppa, josta löytyy kaikkea. Kaupungilla kun on paljon vain niitä pieniä kioskeja, joissa valikoima on aika suppea.

Varsinainen ostosparatiisi löytyy vähän keskustan ulkopuolelta, Galeria Baltycka, reilut 200 liikettä. Siellä me vietettiin yksi sadepäivä. Pohjakerroksesta löytyi lapsille maksullinen peuhupaikka, joten muksut sinne ja kierrokselle. Galeria Baltycka sijaitsee ihan juna-aseman vieressä eli Gdanskista hypätään Sopotiin päin menevään junan ja jäädään pois Wrzeszcz-asemalla (yritäpä sanoa tuo lippuluukulla ;) )


Vanhassa kaupunkissa puodeista löytyy meripihkaa muodossa jos toisessakin, ken niistä tykkää.  Kävelykadun keskipaikkeilla oli myös hauska karkkikauppa, jossa sai lasin läpi katsoa kun karkkeja valmistettiin. Kenkäkauppoja on kaupungissa pilvin pimein. Kannattaa poiketa vaikkapa vanhassa kaupungissa UNresistable Shoes-liikkeeseen. Melko näyttäviä popoja...

Ruoka
Ruokaan kohdistui mulla eniten ennakkoluuloja. Odotukset olivat lähinnä jotain venäläiseen keittiöön viittaavaa. Mutta todellisuus oli jotain ihan muuta. Ruoka oli todella hyvää ja maistuvaa. Käytiin erilaisissa ravintoloissa ja otettiin vähän erityyppisiä annoksia, joita sitten maisteltiin ristiin. Tarjontaa on vaikka millä mitalla. Epäluuloisille löytyy McDonaldsit, KFC:t ja BurgerKingit, mutta kannattaa kokeilla muutakin. Pari paikkaa on mainittava oikein nimeltä. Elämäni parhaimmat pitsat tuli syötyä Sempre-nimisessä italialaisessa ravintolassa. Näitä ravintoloita löytyy Gdanskin kävelykadulta, Motlawa-joen rannalta sekä Sopotin kävelykadulta. Meidän oli pakko käydä siellä vielä toistamiseen, koska niin hyvää ruoka oli meidän kaikkien mielestä.


Toinen pakko mainita on Goldwasser coffee house aivan Dlugi aukion joen puolimmaisessa päässä. Viimeisenä iltana meinattiin herkutella katukahvilassa vohveleilla, mutta onneksi sade yllätti ja livahdettiin tähän kahvilaan. Mikä jälkkärilista... Jokaiselle tietenkin eri laatua eteen ja niitä yhdessä maiskuteltiin. Ai, että...  Ulkopöytien lisäksi kahvilasta löytyy tunnelmallinen pieni yläkerta.



Gdanskissa on useita pieniä herkkukauppoja, joissa on laaja pullavalikoima. Kannattaa kokeilla. Joissain pullan tai viinerin hinta oli vain 2 zlotia eli alle 50 snt. Oi, vieläkin tulee vesi kielelle niitä ajatellessa...

Hups, kilometri postaus tuli tästäkin pelkästään. Kertoo varmaan siitä, että hyvin viihdyttiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...