Ensimmäiset kosketukseni astangajoogaan ovat kymmenen vuoden takaa. Kansalaisopistossa oli alkeiskurssi, jossa suuressa kylmässä salissa kokoonnutiin kerran viikossa. Innostuin ja kävin kursseilla niin pitkään kun niitä järjestettiin. Lisäoppia kävin hakemassa Turun astangajoogan järjestämällä viikonloppukurssilla. Elämä kuitenkin vei ja raksan ja lasten myötä tuli harrastukseen luova 6 vuoden tauko.
Koko tauon ajan minulle oli selvää, että haluan aloittaa joogan uudelleen, mutta aina oli "jotain" miksi aloittaminen siirtyi ja siirtyi. Viimein syksyllä otin härkää sarvista ja ilmoittauduin Salon joogakeskuksen tunneille. Se oli yksi viime syksyn parhaista päätöksistäni (sen otsatukan leikkaamisen lisäksi).
Joogasta tulee ensimmäisenä mieleen lotusasento, rentoutuminen ja meditointi. Hidasta ja harrasta, rauhallista. Astangajooga on sitäkin, mutta paljon, paljon fyysisempää kuin alkuun osasin ajatellakaan. Hiki puskee jo lämmittelyliikesarjojen aikana. Tunnilla saa tehdä töitä oikein kunnolla. Liikkeet ovat kokonaisvaltaisia ja kroppa pitäisi hallita päästä varpaisiin.
Tunti voi olla hyvinkin mielenkiintoinen kokemus ensikertalaiselle. Tunnilla ei ole musiikkia ja liikkeet tehdään oman hengityksen tahtiin. Joogahengitys, ujjayi, on voimakasta ja aikamoista puhinaa, kun sen osaa tehdä oikein. Minulla siinä on vielä tekemistä, välillä on hyvä että yleensä muistan hengittää. Hengityksen mukaan liikkeet 'liukuvat' asanasta (asennosta) seuraavaan. Oman osaamisensa ja notkeutensa mukaan voi liikkeistä valita oman versionsa. Aloittelijalla esim. käsien asennot ja paikat ovat helpommat kuin edistyneillä joogaajilla. On mahtava fiilis päästä jossain asanassa pidemmälle ja 'seuraavalle tasolle'.
Harjoitus vaatii keskittymistä. Syksyllä aloittaessani ihmettelin alkuun miten en saanutkaan joogasta samaa hyvää oloa kuin aiemmin. Olin kankea ja liikkeet vähän ruosteessa, mutta ne eivät olleet syynä vaan se, että en osannut keskittyä. Ajatus harhaili ja mietin tunnilla milloin kauppalistaa, milloin seuraavaa työpäivää. Kun aloin keskittyä harjoitukseen paremmin, palasi myös hyvänolon tunne. Oivallus, tästähän tässä olikin kyse, ei pelkästään kehon vaan myös mielen hallintaa.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jooga on hyväksi keholleni. Rautakankikin alkaa taipua kun tarpeeksi venyttää ja se hyvä olo tunnin jälkeen on todella motivoiva. Ihan konkreettisena esimerkkinä, en ennen joogaa saanut sormia maahan eteenpäin taivuttamalla, nyt menee jo melkein koko kämmen. Ja tosiaan, joogaan sen yhden kerran viikossa. Ei voi olla kropalle huonoa, että liikkuvuus ja oman kehon tuntemus lisääntyy. Plussaa on myös se, että lähes kaikesta vihoittelevat polveni eivät tykkää huonoa joogasta. Sitä pelkäsin syksyllä eniten...
 |
| Kuvassa solmussa joogaopettajani Heli Sarparanta. Asana on garbha pindasana. |
Yksi asia mikä astangajoogassa erityisesti kiehtoo, on liikkeiden jatkuva hiominen. Aina voi parantaa. Säätää käsien asentoa, vartalon linjaa, katseen suuntaa jne. Kun venyvyys paranee, asanat saavat uusia ulottuvuuksia ja niitä voi tehdä uusilla vaikeammilla tasoilla. Siihen lisätään vielä hengitys ja lihaslukot, niin treenattavaa riittää kyllä pitkiksi ajoiksi.
Joogaan ei tarvita muuta kuin joogamatto, joten sitä olisi helppo harjoittaa kotonakin. Kaiken hyödynhän lajista saisi irti vasta kun harjoituksia tekisi useammin kuin kerran viikossa. Kuinkahan monta kertaa olen tehnyt päätöksen, että nyt alan tehdä ainakin aurinkotervehdykset muutaman kerran viikossa kotona. Yhtä monta kertaa olen jättänyt tekemättä. Tarvitsen sen piiskauksen, että joku sanoo, että nyt teet etkä mutise...
Laji sopii kaikille. Meidän tunnilla on niin miehiä kuin naisiakin, kankeita ja notkeita, nuoria ja vanhoja. Suosittelen kokeilemaan. Sopii myös rautakangille ;)
Kiitokset Helille kuvaamisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!