10.2.2014

Vaahtokarkki-suklaa töhäys

Taidettiin ottaa pieni varaslähtö ystävänpäivään, sillä meitä on ilahdutettu eilen ja tänään niin pienillä kuin isommillakin vierailla.

Vieraat mahdollistavat aina pienen herkuttelun. Tällä kertaa maun määräsi kaapista löytynyt vaahtokarkkilevite. Ostettu joskus jotain reseptiä varten, jota en enää sitten löytänytkään mistään. Mitä tehdä vaahtokarkkilevitteestä, kun ei edes tiedä mitä se oikeastaan on? Nopea googlailukaan ei antanut juuri ideoita. Kinuskikissan sivuilta löysin yhden whoopiesien täytteeksi tarkoitetun ohjeen. Whoopieseja en jaksanut alkaa väkertää, joten helpommaksi vaihtoehdoksi valikoitui lempparisuklaakakkupohjani. Tein sen pellille, jaoin kahtia, täyte väliin ja suklaa päälle.


Joku ihme pyrkimys tuolla täytteellä oli kyllä päästä pois kakun keskeltä. Täytteestä tuli muuten Kinuskikissan ohjeen mukaan tehtynä niin äklömakeaa, että puristin mukaan puolikkaan sitruunan mehun. Se toi pientä kirpeyttä kaiken tämän makeuden keskelle. Tämä kakkupohja toimii niin mokkaruutujen pohjana kuin suklaakakkuna vuokaan tehtynä.

Suklaakakku

2 munaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
3-4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaota
2 tl leivinjauhoja
2 tl vaniliinisokeria
150g voita

kuorrutus
250 g tomusokeria
4 rkl sulatettua voita
4 rkl kylmää kahvia
1 rkl kaakaota

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää maidon kanssa vuorotellen munavaahtoon. Lisää lopuksi rasva.  Kaada taikina pellille tai vuokaan. Paista 225 asteessa n. 20 min.

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Tämän kakun päälle tein vain puolikkaan annoksen kuorrutetta. 


Ja tämä viimeinen kakunpala.... tuli niin tarpeeseen päivän kauppareissun jälkeen. Kaatuneiden ostoskärryjen ja rikkoontuneiden munarasioiden jälkeen oli pakko saada jotain tasapainottavaa...

2 kommenttia:

  1. Kaatuneiden ostoskärryjen.. auts! :( Onneksi oli kakkua jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, miten meillä aina näillä ostosreissuilla sattuu ja tapahtuu...

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...