5.4.2014

Viikon 14 helmet

Tänään kaivettiin esiin pääsiäiskoristeet ja leviteltiin niitä ympäri alakertaa. Munia ja höyheniä. Iloisia värejä.


Tällä viikolla iloisia fiiliksiä toivat myös

Vauvantuoksu. Ystäväni kävi lauantaina pienen tyttärensä kanssa kylässä. Olipa ihana pitkästä aikaa pidellä pientä vauvaa sylissä. Pitäisikö harkita vielä yhtä....?

Uudet naapurit. Naapuritalomme on ollut jo jonkin aikaa myynnissä ja olemme hiukan jännittäneet millaiset uudet naapurit saamme. Tällä viikolla iloksemme siihen muuttivat meille tutut ihmiset. Lapset saivat leikkikaverit ja minä lenkkikaverin pihan toiselle puolelle.

Kellojen siirto. Aika älytön toimenpide muuten, mutta tällä viikolla olen nukkunut kellonsoittoon asti. Viime viikolla vielä heräilin ennen kuutta. Se vaan oli liian aikaista, ihan liian aikaista...

Uinti. Esikoisen kanssa käytiin hallilla harjoittelemassa uintia. Jokunen metri menee jo ominvoimin ja tahto oppia on kova. Kivaa välillä tehdä jotain ihan kahdestaan.

Uudet lenkkikengät. Pinksut Merrelit, jotka kulkevat melkein itsestään.

Grilli. Eilen avattiin grillikausi. Nakkia ja makkaraa. Varsinkin perheen miesväki iloitsi :)

Tänään pitäisi saada työn alle vielä pari pääsiäis-DIY -projektiakin, mutta sitä ennen mennään metsään.
Aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...