2.5.2014

Hassun päivän haaste

Hassu päivä. Ei oikein tiennyt onko maanatai vai perjantai, kevät vai syksy. Kirjaston pihalla yksinäinen puu uhmasi kuitenkin sääoloja kukkimalla näin ihanasti.



Perjantain iloksi jälleen pieniä tiedon murusia minusta. Ninnumaaria Livin up a notch -blogista haastoi minut vastaamaan näihin kysymyksiin.

1. Kenen juliste sinulla oli lapsena seinällä?
Jossain vaiheessa Suosikista saatuja julisteita oli seinillä paljonkin, mutta parhaiten mieleen on jäänyt ovessani ollut mustavalkoinen Tom Cruisen juliste. Taisi olla paikallaan aika monta vuotta, koska kuva on edelleen niin helppo palauttaa mieleen. Tomppa käveli siinä avojaloin rannalla valkoinen T-paita ja farkut päällään. Joku koirakin kuvassa oli. Se oli sitä aikaa, kun Cocktail ja Top Gun olivat leffoista parhaimpia. Yritin epätoivoisesti googlailla tuota julistetta, mutta en löytänyt...

2. Tärkein / rakkain / ihanin esine tai asia, jonka omistat?
Tämä oli vaikea. En osannut nimetä erityisesti yhtä. Rakkaita esineitä ovat ainakin muutamat muistot mammastani.

3. Tulevan kesän odotetuin suunnitelmasi?
Ehdottomasti reissu Kroatiaan. Matka onkin jo yllättävän lähellä, joten pikkuhiljaa pitäisi jo käydä kesävaatteita läpi, ettei tule paniikkia pakkauspäivänä liian pienten vaatteiden takia. Tässä ajattelen lähinnä poikien vaatteita. Omat toivottavasti eivät ole kutistuneet talven aikana.

4. Mitä haluaisit harrastaa mutta et ole vielä ehtinyt / tohtinut / saanut aikaiseksi?
Juoksu kiinnostaa minua kovasti. Olisi ihanaa vaan lähteä ovesta ulos ja kevyin askelin juosta itsensä euforiseen tilaan. Todellisuudessa en ole juoksuaskelia ottanut vuosiin ellei viime viikon haparoivaa kokeilua lasketa mukaan. Silloin otin ensi askeleet kohti juoksevaa minää.

5. Missä kaikkialla olet asunut ja missä vielä haluaisit asua?
Olen ollut aika paikoillaan pysyvää sorttia. Kotikaupunkin lisäksi olen asunut opiskeluaikoinani Turussa ja yhden lukukauden Newcastlessa. Parhaiten olen kuitenkin viihtynyt täällä kotiseuduillani.



Laitan haasteen eteenpäin seuraavilla kysymyksillä Arkilove -blogin Mirulle ja Kikan kehräämöön Kikka3:lle.

1. Mikä on sinulle tärkein perinne?
2. Mikä haluaisit olla "isona"?
3. Kenet julkisuuden henkilön haluaisit nähdä ja miksi?
4. Mottosi?
5. Kerro joku kiva kesälomavinkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...