20.6.2014

Juhannusterveiset!

Keskikesän juhla ei nyt oikein tunnu oikealta kuvaamaan tätä päivää. Vettä vihmoo ja ilma tuntuu lähes hyisen kylmältä. Meillä keli ei kuitenkaan sotke suunnitelmia, koska suunnitelmia ei ole. Juhannukseen ei meillä ole koskaan kuulunut mitään perinteitä ja samalla linjalla jatketaan tänäkin vuonna. Kotona ollaan omalla porukalla, grillataan ja chillaillaan, huomenna ehkä lähdetään ajelemaan jos kelit sallivat.


Minulla ensimmäinen loman pätkä alkaa vedellä viimeisiään. Päälimmäisenä mielessä huikean onnistunut Kroatian reissu ja rentoutunut mieli. Miten äkkiä sitä solahtaakaan totaaliseen aikatauluttomuuteen. Sitä tietää jo nyt, että maanantaina kiristää päätä kun pitää herätä ennen seitsemää ja astua aikataulutettuun arkeen. Onneksi perheen miesväki saa jatkaa lomailua rennoissa merkeissä.

Tauko blogista on sekin tehnyt hyvää. Inspistä ja ideoita on taas löytynyt ja ajatuksissa selventynyt mihin suuntaan tätä blogia haluan jatkaa. Otan niin helposti kaikesta stressiä ja kevään aikana blogi alkoi olla mielessä enemmän taakka kuin arjen pakopaikka. Olin kehittänyt mielessäni pakottavan aikataulun kirjoitella. Vertasin jatkuvasti tätä muihin blogeihin, joissa tekstiä ja kuvia tuntuu syntyvän jatkuvalla tahdilla. Loman aikana olen sisäistänyt sen, että osa näistä seuraamistani bloggareista tekee tätä todellakin työkseen. Minun aikaani jakavat lisäksi työ ja perhe, ja sillä mennään. Jatkossa tekstiä tulee kun on tullakseen, ilman pakkoja ja aikatauluja. Minun tavallani ja tahdillani...

Kuviin valikoitui tällä kertaa mehukkaita kirsikoita. Niitä on lomalla syöty sekä Kroatiassa että Suomessa. Kirsikoiden suhteen olen varsinainen myöhäisherännäinen. Vuosia kirsikka oli minulle yhtä kuin ällöttävät säilykekirsikat. Vähänpä tiesin. Mehukkaat, tuoreet kirsikathan ovat kuin irtokarkkeja...

Näiden terveisten myötä haluan toivottaa sinulle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...