27.9.2014

Kaupanpäällisiä

Habitaren messuilla pysähdyimme katsomaan Rosendahlin osastolle tanskalaista sisustustavaraa. Tanskalainen moderni muotoilu miellyttää sisustussilmääni kovasti ja Rosendahlinkin osastolla oli paljon ihania yksityiskohtia.


Osastolla silmääni pisti erityisesti Arne Jacobsenin suunnittelemat kellot. Meillähän ei kotona ole oikeastaan ollenkaan kelloja. Seinäkelloja ei ole lainkaan, herätyskelloja tasan yksi. Alakerrassa aika tarkistetaan ranteesta tai uunin kellosta. Koska aikoinaan sopivaa ei vaan löytynyt ja huomasimme tulevamme toimeen ilmankin, jäi kellohankinnat aikoinaan tekemättä. Lähinnä ostoskoria on ollut juurikin tällainen Jakobsenin pöytäkello. Jostain syystä jäi sekin sitten ostamatta.


Messuilla jälleen hiplasin kelloa ja kerroin ystävälleni, että voisin sellaisen kotiinikin huolia. Osastolla kellot eivät kuitenkaan olleet myynnissä. Että se siitä sitten tälläkin kertaa.

Nyt tuo kello kuitenkin nököttää työhuoneen hyllyn päällä. Muutama osastonväli eteenpäin oli Plaza Koti lehden osasto, jossa tilaajalahjana tarjottiin tuota samaisya kelloa. Lehtitilaus oli huomattavasti edullisempi kuin kellon hinta esim. Stockmannilla, joten tartuin tarjoukseen. Tilasinko lehdet ja sain kaupanpäälle kellon vai ostinko kellon ja sain kaupanpäälle parin vuoden lehdet? Minun tapauksessa jälkimmäinen taitaa olla oikeampi vastaus.


Pöytäkelloja on useammalla eri kellotaululla, joista jokainen on suunniteltu tiettyyn kohteeseen. Jakobsen suunnitteli kokonaisuuksia ja rakennuksen lisäksi hän suunnitteli myös kiinteät kalusteet ja muut sisustuselementit. Meille kotiutunut malli on Bankers, joka on suunniteltu alunperin Tanskan kansallispankkiin. Kellot valmistetaan edelleen alkuperäisten mallien mukaisesti. Kellon mukana tulleessa esitteessä on kuvattuna mainos vuodelta 1939, jossa näitä kelloja esitellään. Yksinkertainen muotoilu on kestänyt aikaa loistavasti.


Tiedättekö mikä tässä kellossa on parasta heti muotoilun jälkeen? Se ei pidä ääntä, ei lainkaan. Aika moni kello on saanut hylkytuomion äänensä takia. Kaikenlainen nakutus ja tikitys tekee minut hulluksi. Kellon pitää olla ä-ä-n-e-tö-n. Esikoisen saama herätyskellokin on nakattu kaapinperälle ilman pattereita, koska minä en saanut nukuttua talon toisessa päässä sen tikityksen takia ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...