28.2.2015

Queenie -Remember Wembley

Queenin musiikki on aina saanut kylmät väreet menemään pitkin selkäpiitä. Kappaleet ovat niin voimakkaita ja Freddie Mercuryn ääni ainutlaatuinen. Kappaleita joita kuunnellaan täysillä, ei hiljaa hissutellen. Yli 30 vuotta sitten tehdyt hitit tuntuvat edelleen ajankohtaisilta ja saavat tanssahtelemaan pitkin olohuonetta. Myös mieheni pitää yhtyeen musiikista ja olikin hankkinut meille joululahjaksi liput Queenien Remember Wembley showhun Logomoon.

Logomon sivuilla Queenien showta kuvaillaan näin:
"Queenie toteuttaa kaikki laulunsa täysin samalla tavalla kuin itse Queen teki, alkuperäisillä soittimilla, ilman koneella ennalta äänitettyä musiikkia. Alkuperäiset soittimet ja Michael Kluchin uskomaton ääni yhdessä tekevät jokaisesta showsta uniikin ja vaikuttavan eloisan kokemuksen, joka on täynnä energiaa. Aidot puvustukset ja massiivinen lava sekä valot tekevät showsta uniikin elämyksen."



Parin ensimmäisen kappaleen jälkeen fiilis oli hieman hämmentynyt. Show alkoi parilla vähän harvemmin kuululla kappaleella ja äänentoistossa oli alkuun jotain pientä vireongelmaa. Myöskään vertailua ei pystynyt välttämään, eikä tässä maailmassa vaan ole toista Freddie Mercurya, vaikka kuinka kopioisi eleet ja liikehdinnän. Kun sitten pääsin yli vertailusta ja aloin vaan nauttimaan musiikista, alkoi homma toimia. Bändi ja laulaja olivat tosi hyviä ja mikäs siinä on paukuttaa pari tuntia hittiä hitin perään. Viimeistään Radio Ga Ga räjäytti Logomon katon. Viimeisiä biisejä täysi sali jammasi seisaaltaan. Voin vain kuvitella mikä tunnelma on aidon Queenin konserteissa ollut....


Pari tuntinen vierähti siivillä hyvän musiikin myötä. Tänään olikin sitten pakko katsoa tallessa ollut dokumentti Freddiestä. Show must go on...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...