29.3.2015

Pääsiäispiikkisian herkkupäivä

Meillä taisi esiintyä tänään maailman ensimmäinen pääsiäispiikkisika. Viime viikolla juteltiin virpomisista ja siitä, että yleensä pukeudutaan noidaksi, kissaksi tai pupuksi. Juniori 4 v. mietti hetken ja ilmoitti haluavansa olla pääsiäispiikkisika. Joten meillä oli tänä vuonna noidan lisäksi pääsiäispiikkisika. Tukka piikikkääksi geelattuna ja nenä mustaksi värjättynä esiintyi pieni onnellinen mies.


Piikkisialla sattui olemaan tänään myös nimipäivä, joten sen vuoksi jätettiin perinteinen virpomiskierros väliin ja kutsuttiin virvottavat meille. Näinkin poikien herkkusaalis oli varsin kattava. Tällä asuinalueella pieniä lapsia on lähes joka talossa, joten ovikello soi päivän tasaiseen tahtiin noitien, kissojen ja pienten pupujen käydessä virpomassa.


Nimpparitarjottavia mietittäessä kuopus ilmoitti toiveekseen suklaakakun, mielellään kuulemma kolmikerroksisena kuten Suomen paras leipomo -ohjelman hääkakut. Jouduin tuottamaan pettymyksen, sillä kolmea kerrosta ei nimpparikakkuun tämä äiti taio, mutta suklaakakun lupasin toteuttaa. Sattumalta viime viikolla kahvipöytäkeskustelussa työkaveri hehkutti uutta mokkapalareseptiään, joten pyysin siitä kopion itselleni.


Olikin ihan hurjan mehevää kakkua. Olen tähän mennessä aina leiponut mokkaruudut vuosia vanhalla ohjeella, mutta nyt poikkeus sääntöön kannatti.  Siirsin tämän ohjeen heti suosikit -kansiooni. 


 Sekoita kuivat aineet keskenään (paitsi suola). Kiehauta margariini, vesi, kaakaojauhe ja suola. Yhdistä jauhoseos ja kaakaoseos. Lisää tämän jälkeen jogurtti ja kun taikina on hieman jäähtynyt sekoita joukkoon kanamunat. Levitä uunipellille ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Anna jäähtyä ja kuoruta.

Kuorrutteen valmistus:
Kiehauta margariini, maito ja kaakaojauhe, lisää sen jälkeen tomusokeria kunnen kuorrute on sopivan vahvuista levitettäväksi päälle. Ps. Ohjeessa on jo tuplattu kuorrutteen määrä, sillä mielestäni sitä pitää olla reilusti. Ei siis kannata tuplata enää uudelleen ;)

Suklaista sunnuntaita teillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...