31.5.2015

Suuntana Legoland

Meidän reissu Legolandiin lähestyy. Pohdittiin eri vaihtoehtoja tehdä matka; valmismatka, omatoimimatka autolla, lennot + vuokra-auto. Aika pian tultiin kuitenkin tulokseen, että mennään omalla autolla. Nuo valmismatkat ovat ihan suhteettoman kalliita siihen nähden kuinka lyhyt matka on. Vuokra-autoilukaan ei lopulta houkuttanut ja koska mieheni on omassa lapsuudessaan tehnyt saman reissun autoilemalla Ruotsin läpi, mennään mekin nyt perinteitä kunnioittaen samoja teitä.

Tyylistäni poiketen matka tehdään hyvin spontaanisti. Olen ostanut meille pelkästään menolipun. Ensimmäiset kolme päivää on suunniteltu ja varaukset tehty, loput mennään fiiliksen ja sään mukaan. Viikko on maksimi aika reissuun, mutta aiemminkin voidaan palata jos vedenpaisumus yllättää.


Lähdemme matkaan iltalaivalla Turusta. Tarkoituksena on ajaa Tanskan puolelle asti heti ekana päivänä.  Epäilemme vahvasti, että poikien kärsivällisyys ei siinä kohtaa riitä mihinkään muihin kohteisiin. Legolandiin saavutaan reissun kakkospäivänä.  Yksi ennakkoon päätetyistä asioista oli, että haluamme Legolandissa majoittua nimenomaan Legohotelliin. Legohotelli on Legolandin kanssa samassa "pihapiirissä" eli päivän aikana on mahdollista käydä huoneessa lepäämässä ja jatkaa huvittelua hetken päästä. Lapsille hotelli tulee tarjoamaan varmasti ison elämyksen, sillä huoneet on teemoitettu eri legosarjojen mukaan. Meille on nyt varattu merirosvohuone. Varmaankin se kaikkein kallein majoitusvaihtoehto, mutta ollaan päätetty satsata tähän kokemukseen nyt enemmän. Pihistellään sitten tarvittaessa jossain muualla.

Parin päivän Lego-huuman jälkeen tie on avoin. Ajellaan varmaankin Tanskan länsirannikkoa ylöspäin, haaveilen majoittautumisesta siellä rannan läheisyydessä. Mitään muita kohteita ja varauksia ei siis ole tehty. Suunnitellaan sitten paikan päällä matkaa eteenpäin.

Täällä aletaan olla jo aika täpinöissä...

3 kommenttia:

  1. Hups Tiia! Söhläsin ja poistn vahingossa kommenttisi " Hei! Me ollaan suunnittelemassa jotain saman suuntaista. Tosin vasta loppu kesästä. Hauska kuulla teidän kokemukset toivottavasti ennen sitä! Ihanaa reissua!!! " eli Kiitos, matkakuulumisia on ihan varmasti tulossa blogiin myöhemmin...

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...