25.7.2015

Yhteistyöllä enemmän

Piti kirjoittaa Tammisaaresta. Siitä miten vietettiin siellä tällä viikolla aikuisten "lomaa" yhden yön verran. Löydettiin hyvä ravintola ja tutustuttiin kaupunkiin kävelemällä se ympäri.

Mutta päädynkin nyt kirjoittamaan yrittämisestä ja yhteistyöstä. Kolmesta naisyrittäjästä ja kolmesta yrityksestä, joita selvästi luotsataan rakkaudesta.



Poikettiin Tammisaaresta tullessa nimittäin Perniön asemalla kesäkahvila Opaliinassa. Pikkuinen kahvila on auki toista kesää ja jo saavuttanut oman vankan ihailijajoukkonsa. Tarjolla on Veronikan rakkaudella tehtyjä leivonnaisia, jotka vievät kielen mennessään. Herkulliset tarjottavat yhdessä hurmaavan ympäristön kanssa tarjoavat tunnelmallisen pysähdyspaikan. Tänä kesänä Opaliinan pihalle oli noussut uusi piharakennus, jonka sisustuksesta on vastannut Adalmiinan Helmen Annariina.




Adalmiinan Helmi on Paimiossa vanhassa navettamiljöössä oleva sisustusliike. Uutta ja vanhaa kauniina kerrostumina. Liike, jonne ajetaan kauempaakin hakemaan kodin kaunistusta. Liike sijaitsee Annariinan kodin pihapiirissä ja on saanut alkunsa hänen antiikkiharrastuksestaan. Annariinan sisustuksia on mahdollista tänä kesänä bongata myös asuntomessuilta. 

Opaliinan tiskin vierestä löytyy mukaan ostettavaksi monenlaisia erikoisherkkuja. Mehuja, makeisia, mausteita. Nämä taasen ovat salolaisen Herkku ja Lahja Murenan valikoimista. Miinan luotsaama Murena on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa Salon parhaana tuliais- ja lahjaliikkeenä. Valikoimista löytyy herkkujen lisäksi mm. lähiruokaa ja sisustustavaroita.

Kolme naista: Veronika, Annariina ja Miina. Kolme yritystä: Opaliina, Adalmiinan Helmi ja Murena. Itse en tiedä yrittämisestä mitään, mutta olen päässyt kuuntelemaan kaikkien kolmen tarinaa yrityksen syntymisestä ja itse yrittämisestä. Vaikka nämä yritykset ovat erilaisia, on yhteistä se, että kaikki kolme ovat syntyneet intohimosta. Intohimosta omaa erikoisosaamista kohtaan, on se sitten ruokaa tai sisustusta. Halusta antaa asiakkaille ainutlaatuisia kokemuksia. Tuon intohimon ja halun huomaa selvästi kun heidän kanssaan puhuu. Sen huomaa erinomaisesta palvelusta ja laajasta tuotetiedosta. Myytävät tuotteet on valittu huolella ja tarinat niiden takana tunnetaan.

Ei ole yrittäminen aina helppoa ja työtunteja tuskin lasketaan. Mutta kaikki kolme ovat mielestäni onnistuneet luomaan jotain uutta ja siksi myös menestyneet. Kaikissa liikkeissä olen saanut poikkeuksetta erinomaista palvelua hymyllä höystettynä. Onkin ollut mukava huomata, että yritykset tekevät yhteistyötä keskenään ja saavat näin aikaiseksi vielä enemmän. Pari talvea sitten Opaliina piti joulun aikaan kahvilaa Adalmiinan Helmen tiloissa. Opaliinan herkkuja on myynnissä kausittain Murenassa. Annariinan pettämätön sisustussilmä on taas luonut Opaliinan kahvilasta nautinnon myös silmille.

En tiedä, mutta uskon, että tämä yhteistyö antaa yrityksille enemmän kuin pelkkää kassavirtaa. Uskon, että se ylläpitää positiivista virettä ja tekemisen meininkiä. Nostan hattua näille naisille. Hyvää työtä!

Murenasta lisää täällä
Adalmiinan Helmestä täällä ja täällä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...