18.8.2015

Kesäkirppiksellä Adalmiinan Helmessä

Tänään olen fiilistellyt. Olin työkeikalla Loimaalla ja ajellessani pitkin maaseutureittejä nautin maisemista, pikkuhiljaa ruskettuvista pelloista, sinisestä taivaasta, ojanpientareilla lentelevistä perhosista, kouluun polkevista lapsista, hiljaisista pikkuteistä. Rinnassa sellainen hyvä kesäinen olo. Onnellinen, yhteen sanaan tiivistettynä.

Viikonloppuna fiilisteltiin ystäväni kanssa yhtä kesäisissä tunnelmissa Paimiossa. Ravintolapäivä oli saanut monet myös pitämään pihakirppareita. Me valittiin kohteeksi Adalmiinan Helmen järjestämä pihakirppis.


Oltiin paikalla heti kun kirppistely alkoi ja niin oli muuten aika moni muukin. Onneksi kuitenkin järjestelyt toimivat moitteetta. Auto pellolle parkkiin ja aarteita metsästämään. Helmen pihamaalle oli tavaransa levittänyt parikymmentä myyjää. Astioita, kirjoja, vaatteita, leluja, vaikka mitä.  Myyjät olivat ihanasti lähteneet liikkeelle oikeilla kirppishinnoilla ja paikalta pystyi tosiaan tekemään löytöjä. Ja tavara tuntui vaihtavan omistajaa tiuhaan tahtiin.

Itse ostin kuvassa näkyvät pari metallista astiaa. Vain 2 euroa kappale. Ihanasti kuluneet ja elämää nähneet. Samalta myyjältä ostin myös vanhoja piirakkamuotteja tuikkujen alustaksi. 50 senttiä kappaleelta, ei paha. Näitä olen nähnyt kirppiksillä myytävän muutaman euronkin kappalehintaan.



Paikalla oli myös ihana "pystykaffela", josta ostettiin todella herkulliset piiraat. Istuttiin pitkillä penkeillä pihamaalla ja nautittiin tunnelmasta. Kyllä se kesä tuntuu kesältä vaikka näin elokuussakin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...