12.8.2015

Mun eka



Esikoisen ensimmäinen koulupäivä. Päivä täynnä tunteita; odotusta, jännitystä, iloa, haikeutta. Haikeutta enemmän kyllä äidillä kuin pojalla. Mihin hävisi se pieni rinnalla pötköttävä vauva? Pieni koululainen, mutta silti jo niin iso. Klisee mikä klisee, mutta mihin se aika on kadonnut? Vuodet todellakin ovat viime aikoina lyhentyneet.

Tätä päivää on meillä odotettu keväästä alkaen. Kesän aikana harjoiteltu uusia taitoja, puhelimen käyttöä, yksin kotona olemista, laajennettu reviiriä. Jos on poika opetellut uusia asioita, niin olen itsekin joutunut opettelemaan uutta. Höllentämään talutusnuoraa, uskomaan siihen, että hän osaa itsekin. Pientä luopumisentuskaa on ollut havaittavissa.

Tänään kuitenkin huomasin luottavani siihen, että kaikki sujuu. Niin reippaasti pieni koululainen otti ensimmäiset askeleensa koulutiellä. Vilkutti iloisesti ja lähti opettajan ja kavereiden perässä luokkaan. Tutut opettajat, tuttu koulu, tutut kaverit. Siinä on pohjaa onnistuneelle ensimmäiselle vuodelle. Toivon saman innon ja reippauden jatkuvan koko pitkän koulutien.

Olin ajatellut pehmeää laskua koulunkäyntiin ja varannut kalenteriini etäpäiviä tähän alkuun. Koululainen haluaa kuitenkin jo huomenna jäädä iltapäiväkerhoon kavereiden kanssa. Taisi pehmeä alku olla enemmän äidin tarve kuin koululaisen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...