17.7.2016

Ravintolasuositus Tallinnaan - Leib Resto & Aed

 
 

Viime viikolla vietimme pari ihanaa päivää Tallinnassa ystäväpariskunnan kanssa. Teemaksi muodostui lähes huomaamatta hyvä ruoka, sillä kaikki ruoka- ja kahvilavalinnat menivät nappiin ja saimme syödäksemme huippuhyviä annoksia.

Vaikka Tallinnan hintataso muuten onkin ihan Suomen tasolla, on ravintolaruoka hieman edullisempaa ja hyviä annoksia saa kohtuuhintaan. Ravintoloita on pilvin pimein, joten kannattaa nähdä hieman vaivaa ja kulkea Raatihuoneen toria kauemmas. Suosittelen myös rohkeasti kurkkaamaan ravintolan ovista sisään, sillä resuisenkin ulkokuoren sisältä voi paljastua todellinen helmi.

Meidän reissumme ehdottomaksi kohokohdaksi nousi Leib Resto & Aed -ravintola. Onneksi olin lukenut paikasta etukäteen, sillä tätä paikkaa tuskin olisimme muuten löytäneet. Ravintola sijaitsee aivan Uus - kadun lopupäässä, jossa ei enää ole putiikkeja tai juuri mitään muutakaan. Viereisien talojen rikkinäiset ikkunat ja graffiteilla koristellut seinät eivät luo kovin houkuttelevaa kuvaa seudusta. Itse ravintolaan pujahdetaan lähes huomaamattoman kaariportin alta ja kiivetään muutama rappunen ylöspäin sisäpihalle. Rappusten yläpäässä olo on lähinnä epätodellinen, sillä kontrasti kadun näkymille on niin suuri. Voiko näin kaunista ravintolaa olla? Sisäpihan perällä olevat ravintola on levittäytynyt puutarhaan ja tunnelma on kuin suoraan puutarhajuhlista.

Ravintola Leib on kahden kaveruksen unelmien täyttymys. Ravintola, joka käyttää mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja raaka-aineita ja vaihtelee menuta raaka-aineiden sesonkine mukaan. Jotain menun vaihtelevuudesta kertoo jo se, että nyt kotisivuilla näkyvä lista on osittain eri, kuin mistä me tilasimme ruokamme. Ravintolassa on päivällä lounasaikaan käytössä supistettu lista ja illalla laajempi menu.


Söimme illalla pitkän kaavan mukaan; alkuruuan, pääruuan ja jälkkärit. Koska kaikki tilasivat vähän eri annoksia, tuli listaa testattua kattavasti. Ruoka oli odotusten mukaisesti herkullista. Itse söin savustettua taimenta, joka suorastaan suli suussa.

Ravintolaan kannattaa ehdottomasti tehdä pöytävaraus. Me kävimme iltapäivällä "tiedustelukäynnillä" kun etsimme illallispaikkaa ja teimme varauksen tässä yhteydessä. Illallista syödessämme paikalla kävi lukuisia seurueita ilman varausta ja joutuivat valitettavasti kääntymään takaisin.

Loppuun vielä muutama muukin vinkki:

Ravintola Lusikas - (Aia 7) - kävimme syömässä toisena päivänä täällä, koska ravintolasta oli hyvät kokemukset viime reissulta. Niistä kokemuksista lisää täällä.

Kohvik Komeet - (kauppakeskus Solaris 4. krs) - kauppakeskuksena paikka oli ihan olematon, mutta meillä oli paikallisvinkki kahvilasta. 4. kerroksessa oleva Kohvik Komeet tarjoaa kivat näkymät kaupunkiin ja tunnelma on olohuonemainen. Kakkukaapissa oli tarjolla toinen toistaan herkullisempia kakkuviipaleita. Näiden lisäksi kahvila tarjoaa myös ruokaa ja vilkuilu muihin pöytiin vakuutti, että nekin annokset saattaisivat olla kokeilemisen arvoisia. Aurinkoisella ilmalla kannattaa kiivetä vielä kerrosta ylemmäs, jossa on mieletön aurinkoterassi. Tämä on kuulemme "the Paikka", jossa paikalliset julkkikset käyvät patsastelemassa.

Kahvila Maiasmokk - (Pikk 16) - Maismokk taitaa olla sama kuin Fazerin kahvilat Suomessa, sillä kyseessä on viron vanhin edelleen toimiva kahvila. Kahvila löytyy vanhasta kaupungista ihan Raatihuoneentorin läheisyydestä. Taaskin ulkokuori hämää, itsekin olen monta kertaa mennyt kyseisen paikan ohi kiinnittämättä siihen juurikaan huomiota. Nyt menimme kurkkaamaan sisälle ja päätimmekin jäädä istumaan. Katutason kahvilatila saattaa olla ruuhkainen, joten kannattaa suunnata toiseen kerrokseen, jossa on useita rauhallisia huoneita kahvitteluun. Toisessa kerroksessa on pöytiin tarjoilu ja pääset rauhassa nauttimaan kahvilan yli 100 vuotta lähes samana pysyneestä sisustuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...